| Palkitseminen |
|
Johdon ja avainhenkilöiden palkitseminen
Enfo-konsernissa on käytössä konsernin johdolle ja avainhenkilöille suunnattu vuosibonusjärjestelmä.
Bonus, joka on henkilö- tai ryhmäkohtainen, on enimmillään 20 - 50 % henkilön vuosipalkasta.
Johdon ja avainhenkilöiden palkitsemisjärjestelmää koskevat päätökset tekee yhtiön hallitus yhtiökokouksen
antamien valtuuksien puitteissa. Vuonna 2011 vuosibonusjärjestelmässä on mukana enintään
46 henkilöä. Bonuksen keskeiset määräytymisperusteet ovat konsernin ja liiketoiminta-alueen liikevoitto
sekä asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys.
Vuosibonusjärjestelmän lisäksi konsernissa on käytössä johdolle ja avainhenkilöille suunnattu
pitkän tähtäimen kannustejärjestelmä. Osakepohjaisessa kannustejärjestelmässä on kolme yhden
vuoden ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2011, 2012 ja 2013. Yhtiön hallitus päättää ansaintajakson
ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän
mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2011 perustuu Enfo-konsernin liikevoittoon. Järjestelmän kohderyhmään
kuuluu noin 30 avainhenkilöä.
Toimitusjohtaja-sivulla tarkka kuvaus Enfo-konsernin toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista.
Voittopalkkiojärjestelmä
Enfo-konsernissa otettiin 1.1.2006 käyttöön henkilöstörahastolain mukainen voittopalkkiojärjestelmä, jonka mukaisesti osa Enfo-konsernin tuloksesta maksetaan voittopalkkioeränä henkilöstörahastolle. Enfo Oyj:n hallitus on vahvistanut voittopalkkiojärjestelmän perusteet vuodeksi 2011. Enfo Oyj:n hallitus on vahvistanut tilikauden 2010 tuloksen perusteella maksettavaksi voittopalkkion määräksi 361.500 euroa.
Konsernin henkilöstön helmikuussa 2006 perustaman henkilöstörahaston säännöissä todetaan, että rahasto sijoittaa mahdollisuuksien mukaan 50 - 75 % sille maksettavista voittopalkkioeristä Enfo Oyj:n osakkeisiin. Henkilöstörahaston jäseniä ovat kaikki Enfo-konsernin työntekijät ylintä johtoa lukuun ottamatta.
Hallituksen palkkiot
Enfo Oyj:n hallituksen palkkiot ovat seuraavat:
- Hallituksen puheenjohtaja 2000 euroa /kk.
- Hallituksen jäsen 1000 euroa /kk.
Lisäksi jäsenelle ja puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 500 euroa kokoukselta. Palkkioita ei makseta osakkeina. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Hallituksen palkkioista päättää yhtiökokous.
|
Viimeksi päivitetty : 20.05.2011