| Toimitusjohtaja |
|
Osakeyhtiölain mukaisesti toimitusjohtaja vastaa yhtiön päivittäisestä johtamisesta hallituksen määrittelemiä periaatteita ja ohjeita seuraten. Toimitusjohtaja valvoo, että yhtiön kirjanpito ja raportointi ovat lain ja muiden määräysten mukaisia ja luotettavasti hoidettuja. Toimitusjohtaja vastaa strategisesta suunnittelusta, taloudesta ja riskien hallinnasta. Toimitusjohtajan apuna toimii konsernin johtoryhmä.
Johtajasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta toimitusjohtajan puolelta. Jos yritys päättää sopimuksen, toimitusjohtajalle maksetaan lisäksi 12 kuukauden palkkaa vastaava rahasumma. Toimitusjohtajan ja muun johtoryhmän eläke-edut määräytyvät työntekijäin eläkelain (TyEL) mukaan.
Enfo Oyj:n toimitusjohtaja ei ole, eikä häntä voida valita hallituksen jäseneksi.
 |
Enfo Oyj:n toimitusjohtajana on toiminut 1.4.2004 alkaen diplomi-insinööri Arto Herranen.
Enfo-konserniin kuuluvat yhtiöt maksoivat emoyhtiön toimitusjohtaja Arto Herraselle palkkaa ja palkkiota vuonna 2010 yhteensä 275.779 euroa, josta tulospalkkioiden osuus oli 44.000 euroa.
|
|
Viimeksi päivitetty : 20.05.2011