|
Asiakastyytyväisyyden mittaaminen on Enfo Oyj:ssä vuosittain tehtävä säännöllinen toimenpide, jonka avulla tutkitaan asiakkaiden näkemyksiä yhtiön toiminnan kehittymisestä. IT-alan tutkimustoimintaan erikoistunut Market-Visio Oy toteutti Enfolle asiakastyytyväisyystutkimuksen, johon haastateltiin puhelimitse 200 Enfon asiakasta tämän vuoden syyskuussa. Kiitos, että osallistuit tutkimukseen ja annoit palautetta toiminnastamme!
Tutkimuksessa arvioitiin Enfon kokonaistoimintaa sekä erikseen yhtiön palvelusektoreita eli Järjestelmä-, Infra- ja Tiedonvälityspalveluja. Tutkimuksen perusteella Enfoa pidetään luotettavana IT-toimittajana, joka panostaa asiakaspalveluun ja asiakasläheisyyteen. Noin 92 % vastaajista ilmaisee tyytyväisyyttään Enfon toiminnasta, tuotteista ja palveluista arvosanoilla 8-10. Lisäksi 90 % vastanneista on valmis suosittelemaan Enfoa eteenpäin palvelujen toimittajaksi. Myös lähes 67 % vastaajista halusi antaa nimensä tutkimustietoihin, mikä on osoitus luottamuksellisesta ja avoimesta suhteesta palvelujen toimittajaan.
Vaikka tutkimuksessa ei ilmennyt erityisiä akuutteja ongelmia, ei toiminnan kehittämisessä voi jäädä paikalleen. Enfossa konkreettisia kehityskohteita ovat mm. uusien ratkaisujen innovointi sekä niistä viestiminen. Asiakassuhteen hoitotason ylläpito ja kehittäminen ovat myös erittäin tärkeitä kohteita, joihin Enfo haluaa panostaa koko ajan. On pidettävä mielessä, että asiakastyytyväisyys ja toiminnassa onnistuminen eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan tyytyväisyystason säilyttäminen edellyttää meiltä määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä.
Kouluarvosanana Enfolle annetaan 8,4, mikä on kymmenyksen korkeampi kuin edellisenä vuonna. Market-Visiolla on laaja benchmarking-tietokanta IT-alan asiakastyytyväisyystutkimuksista Suomessa. Benchmarking maksimiarvosana tietokannassa on tällä hetkellä 8,3.
|