Enfo In english Enfo.se
Palvelut Asiakkaat Työpaikat Yhteystiedot Enfo
NCC Rakennus

NCC Rakennus Oy siirtyi keskitettyyn hallintaan

Citrix-ympäristö ja Softgrid-virtualisointityökalu tehostavat NCC:n työntekijöiden arkista tietotekniikan käyttöä. Suomen NCC-yhtiöt ovat osa pohjoismaista NCC-rakennuskonsernia,jonka asiakkaita ovat asunnon tarvitsijat sekä palvelu- ja toimitiloja tarvitsevat yritykset ja yhteisöt. NCC Rakennus Oy:hyn kuuluvat lisäksi tytäryhtiöt Baltiassa ja Venäjällä. Lähialueiden kasvavat markkinat olivat osasyy siihen, että viime vuodenvaihteessa konsernissa aloitettiin mittava IT-uudistus.

- Uusiin ratkaisuihin investoitiin, jotta liiketoimintastrategian mukaisen kasvun vaatimat ITpalvelut voitaisiin tarjota etenkin lähialueille. Silloinen IT-infrastruktuuri ei tukenut riittävästi monikielisyyttä eikä toimintojen keskittämistä, kertoo NCC:n tietohallintopäällikkö Riitta Takanen.

Softgrid helpottaa hallittavuutta

Yksi uusista ratkaisuista on virtualisointityökalu Softgrid, joka vähentää sovellusten välisiä ristiriitoja.
- NCC:n kokoiseen firmaan mahtuu paljon erilaisia ohjelmia, ja kun ohjelmia on paljon, niiden välille tulee aika ajoin konflikteja. Softgrid ei asenna paikalliselle koneelle mitään, sillä perusasennus ja jokainen softa, joka sen kautta tulee, on ikään kuin omassa virtuaalisessa kuplassaan. Näin työasemapää saadaan pidettyä puhtaana. Pyrkimyksenä on siis helppo hallittavuus ja stabiili ympäristö, sanoo NCC:n järjestelmäasiantuntija Jori Hovi.

Ilman Softgridiä tilanne olisi Hovin mukaan kaoottisempi. Ylläpidettävää olisi enemmän, kun esimerkiksi ohjelmistoista tulee uusia versioita. Tärkeä syy Softgridin käyttöönottoon olivat myös NCC:lle olennaiset CADsovellukset.- Eri CAD-sovellukset ovat aiheuttaneet eniten päänvaivaa sekä käyttäjille että help deskillemme. Haluamme pitää työasemat puhtaina ja varmatoimisina, mikä edellyttää, että käyttäjillä ei ole admin-oikeuksia omalle koneelleen.CAD-sovelluksia on kuitenkin hyvin hankalaa saada toimimaan ilman että käyttäjällä on admin-oikeudet. Virtualisoinnin avulla saamme tehtyä asiat helpoksi CADin käyttäjille.

Citrix nopeasti tuotantoon

Citrixin käyttöönoton vauhdittajana toimi se, että Suomen NCC oli samaan aikaan ottamassa käyttöön uutta hankintajärjestelmää. Hankintajärjestelmä on NCC:lle liiketoimintakriittinen ohjelmisto, joka sisältää muun muassa kaikkien projektien hankintasuunnitelmat, tarjoukset, sopimukset, toimitusvahvistukset, aikataulut ja budjetit.
- Hankintajärjestelmää tullaan käyttämään jokaisessa NCC:n projektissa ympäri Suomea ja jatkossa mahdollisesti myös Baltiassa ja Venäjällä. Käyttäjämäärät ovat niin suuria, ettemme olisi saaneet sitä tehokkaasti pystyyn ilman Citrix-ympäristöä. Citrixin oli toimittava, jotta hankintajärjestelmä saataisiin julkaistua käyttäjille, Takanen toteaa.

Tiukan aikataulun vuoksi Citrix piti saada nopeasti tuotantoon, ja siinä myös onnistuttiin. - NCC:llä ei ole Citrixistä paljon kokemusta, joten meille oli aika vaikeaa suunnitella etukäteen, mitä asioita projektin aikana tulee vastaan.

Luotimme toimittajana Citrix-projektissa olleen Enfon osaamiseen. Toimittaja on ollut luottamuksen arvoinen, Hovi kehuu. NCC:n Citrix-ympäristön laajentamisen yhteydessä jatketaan myös  Citrix Password Manager –kertakirjautumisratkaisun käyttöönottoa.

Käytännön osaaminen ratkaisi

Jori Hovin mukaan Softgridin ja Citrixin liiketoiminnalliset hyödyt syntyvät sen kautta, että NCC:n tietohallinto saa tehtyä tietotekniikan käyttöön liittyvät asiat käyttäjille helpommiksi, nopeammiksi ja luotettavammiksi.

- Käyttäjien ei tarvitse tapella ohjelmistoongelmien kanssa, mikä tehostaa heidän päivittäistä toimintaansa. Toinen etu on läpinäkyvyys: käyttäjän ei tarvitse enää erikseen kirjautua tietylle palvelimelle ja siellä johonkin sovellukseen, vaan voimme tuoda sovelluksen pikakuvakkeen suoraan heidän työpöydälleen, Hovi
konkretisoi.

Riitta Takasen mielestä kokonaisuuden toimittajaa valittaessa ratkaisevinta oli aito, käytännönläheinen osaaminen. - Mietimme asiaa aika pitkään. Teimme vertailuja ja päädyimme siihen, että Enfolla oli oikeanlaista osaamista ja riittävästi henkilöitä, jotka pystyvät aikataulultaan haastavan hankkeemme hoitamaan. Hovi toteaa olevansa tyytyväinen Enfon osaamiseen.

- Citrixin käyttöönottoprojekti meni tosi hyvin ja Softgrid-projektilla jatkamme yhteistyötämme Enfon kanssa.

Strategia Hallinto Talous Viestintä Kumppanit Siirry Enfon Sähköiseen kauppapaikkaan. Yhteystiedot Palaute sivukartta Enfo Facebookissa