Enfo In english Enfo.se
Palvelut Asiakkaat Työpaikat Yhteystiedot Enfo
Sarlin

 Ulkoistaminen sopii Sarlinin filosofiaan

Ulkoistamiseen itsekin erikoistunut Sarlin siirsi koko tietotekniikkaympäristönsä Enfon hallittavaksi. Sopimus  kattaa Sarlinin koko tietotekniikkaympäristön hallinnan. Aikaisemmin Sarlin hoiti tietoteknisen ympäristönsä itsenäisesti. Sarlin Groupin hallintojohtaja Henrik Wikströmin mukaan tyytyväisyys itse tuotettuihin palveluihin oli varsin hyvä.

Ulkoistaminen tuli kuitenkin ajankohtaiseksi, kun havaittiin, että yrityksen tarvitsemaa tietoa ja sen hallintaan käytettävää tekniikkaa on niin paljon, ettei tarvittavaa osaamista kyetty enää ylläpitämään pelkästään oman pienehkön IT-osaston voimin. - Uskomme, että Enfon sadat ammattilaiset pystyvät tukemaan liiketoimintaamme kattavammin verrattuna siihen, että ylläpitäisimme ja kehittäisimme IT-osaamista talon sisältä käsin, Wikström toteaa. Muutosprosessin myötä neljä Sarlinin tietotekniikkaosaajaa siirtyi Enfon palvelukseen. Sopimuksen piiriin kuuluvista palvelimista valtaosa siirrettiin Enfon konesaliin.

Kokemusta pöydän samalta puolelta

Vaikka päätöksentekoa edelsi Wikströmin mukaan puolentoista vuoden seurustelu, ajatus tietotekniikan ulkoistamisesta sopi erinomaisesti Sarlinin omaan liiketoimintafilosofiaan. - Ulkoistaminen on meille lähellä sydäntä, sillä meidän liiketoimintaamme kuuluu vastaanottaa osia asiakkaiden prosesseista ja tehdä niistä parempia. Vastuullamme on tällä hetkellä suurten tuotantolaitosten paineilmajärjestelmiä muun muassa elintarvike- ja paperiteollisuudessa – esimerkiksi Stora Enson Summan tehtaan koko paineilmajärjestelmä. Olemme siis itse istuneet jo pitkään samalla puolella pöytää kuin Enfo meidän kanssamme neuvotellessaan.

Enfo ei kuitenkaan ollut Sarlinille ensimmäinen yritys, jonka kanssa IT-ulkoistuksesta keskusteltiin.
- Pari vuotta sitten keskustelimme vastaavanlaisesta yhteistyöstä paljon suuremman tietotekniikkakumppanin kanssa. Tuntui siltä kuin olisi yrittänyt laittaa lego-palaa kiinni duplo-palaan. Perheyrityksenä emme nähneet, että niin iso yritys olisi ollut meille sopiva kumppani.

Lähelle asiakkaan prosesseja

Enfon vastuulle siirtyivät tietotekniikkapalveluihin kuuluvat konesalipalvelut, tietoverkkopalvelut ja sovellusten sekä palomuurien ja verkon aktiivilaitteiden hallinta. - Palvelimet ja tekniikka siirtyivät Enfon tiloihin maaliskuun puolivälissä ja käynnistysprojekti päättyi huhtikuun lopulla. Toukokuu on ensimmäinen kokonainen kuukausi, jolloin todella näemme, miten kokonaisuus toimii.

Tähän asti asiat ovat sujuneet oikein hyvin, Wikström sanoo. Työasema- ja mobiiliympäristön hallintapalveluista yhteistyö kattaa käyttäjätuen,etähallinnan, lähituen ja elinkaarenhallintapalvelut. Lisäksi Enfo vastaa Sarlinin tietotekniikkaympäristön kehittämisestä. - Näin kattava kumppanuus vie meidät hyvin lähelle asiakkaan omia liiketoimintaprosesseja.

Tämä antaa meille parhaat edellytykset tarjota aitoa kustannustehokkuutta, toteaa Enfon pääkaupunkiseudun palveluasiakasyksikköä vetävä asiakkuuspäällikkö Rami Virta. - Yhteistyön täytyy olla riittävän syvää, jotta kumppani voi olla tiukasti mukana liiketoiminnassamme. Haluamme, että Enfo tuntee koko ajan pulssimme ja ajatuksemme. Asiakaspäällikkö ja ohjausryhmät ovat tässä työssä erittäin tärkeässä  asemassa, Wikström arvioi. Sarlinille yhteistyön päätavoite on varmistaa laadukas ja kilpailukykyinen tietotekniikka ja tietohallinto, joka tukee Sarlinin liiketoimintaa kustannustehokkaasti.

Yritysten yhteisenä tavoitteena on pitkä ja hyvä kumppanuus, josta hyötyvät sen molemmat osapuolet.

Strategia Hallinto Talous Viestintä Kumppanit Siirry Enfon Sähköiseen kauppapaikkaan. Yhteystiedot Palaute sivukartta Enfo Facebookissa