Enfo In english Enfo.se Russian
Palvelut Asiakkaat Työpaikat Yhteystiedot Enfo

Energiayhtiöt edistyksellisiä kuluttajien e-laskuissa

Energiayhtiöt ovat Suomessa edistyksellisiä sähköisten e-laskujen tarjoamisessa kuluttaja-asiakkailleen. Enfo Oyj:n arvion mukaan energiayhtiöiden asiakkaista lähes 2,4 miljoonaa kotitaloutta voi halutessaan vastaanottaa kuluttajille suunnattuja energialaskuja e-laskuina.

Enfo Oyj:n arvion mukaan jo lähes 2,4 miljoonaa energiayhtiöiden kuluttaja-asiakasta voi halutessaan vastaanottaa energialaskunsa sähköisessä muodossa. Kaikkiaan sähkönjakelupisteitä on Suomessa yhteensä noin 3,2 miljoonaa. Enfo Oyj:n sähköisen laskutuksen asiantuntijan Oili Mönkkösen mukaan energialaskutus soveltuu toistuvuutensa ja jatkuvuutensa vuoksi erinomaisesti e-laskutukseen. Varsinkin kuukausittaisen mitattuun energiankulutukseen pohjautuvan laskutuksen yleistyessä e-lasku palvelee kuluttajaa mainiosti tuomalla helppoutta ja nopeutta laskun maksuun.

- Energiayhtiöt ovat olleet kiitettävästi laskuttajien etujoukkoa e-laskun tarjoamisessa. Osaltaan tähän aktiivisuuteen on varmasti vaikuttanut myös se, että energialaskutuksessa suoraveloitus on perinteisesti ollut hyvin suosittu maksutapa, Oili Mönkkönen Enfo Oyj:stä toteaa.

- Yhtenäinen euromaksualue SEPA (Single Euro Payments Area) tulee yhtenäistämään keskeiset maksamisen palvelut 31:ssä SEPA-alueen maassa. Jos Suomen kansallinen suoraveloitus SEPA:n myötä päättyy siirtymäajan jälkeen, on e-lasku sille luonnollinen seuraaja.

Kuluttajalle e-lasku tarjoaa saman maksamisen helppouden kuin suoraveloituskin. Lisäksi e-laskulla on suoraveloitukseen verrattuna se etu, että kuluttaja voi laskukohtaisesti päättää, miltä pankkitililtään hän haluaa sen maksaa. Maksun voi myös jakaa tapahtuvaksi useammalta pankkitililtä ja maksun eräpäivään voi vaikuttaa toisin kuin suoraveloituksessa.

- E-laskun yleistyminen on laskuttajien ja kuluttajien yhteinen etu. On tärkeää, että laskuttajat ymmärtävät kuluttajien ottavan e-laskun omakseen sitä nopeammin, mitä useampi laskuttaja mahdollisuutta tarjoaa, Mönkkönen toteaa.

Helsingin Energialle e-lasku on hyvää asiakaspalvelua

Helsingin Energia otti kuluttajille suunnatun sähköisen e-laskun käyttöönsä syksyllä 2008. Painavimpia syitä e-laskun tarjoamiseen yrityksen sähkö- ja lämpöasiakkaille olivat nykyaikaisten maksutapojen lisääminen ja asiakaspalvelun parantaminen. Ympäristöystävällisyys ja kustannustehokkuus vaikuttivat myös päätökseen.

- Helsingin Energia on ollut edelläkävijä sähköisen laskutuksen alalla ja e-laskuasiakkaiden määrä on kasvanut meillä tasaisesti. Asiakkailta on saatu pääasiassa hyvää palautetta e-laskumahdollisuudesta, Helsingin Energian laskutuspalvelupäällikkö Satu Willgren toteaa.

- Haluamme pitää huolta siitä, että asiakkaillamme on mahdollisuus valita turvallinen ja vaivaton sähköinen tapa vastaanottaa ja maksaa laskut. E-laskujen määrä kasvanee edelleen, varsinkin jos kansallinen suoraveloitus lähivuosina päättyy, Willgren sanoo.

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.enfo.fi

Lisätietoja:
Enfo Oyj, Oili Mönkkönen, sähköisen laskutuksen asiantuntija, puh. + 358 44 719 3345.
Helsingin Energia, Satu Willgren, laskutuspalvelupäällikkö, puh. + 358 50 559 2954.

Enfo tarjoaa yrityksille ja yhteisöille mutkattomia tietotekniikkapalveluja Suomessa ja Ruotsissa. Palveluissaan Enfo hyödyntää yli 45 vuoden kokemustaan tietotekniikkapalvelujen kehittämisestä sekä parhaiden kumppaneiden laitteita ja ohjelmistoja. Noin 700 tietotekniikan huippuosaajaa takaavat, että Enfon asiakkaat saavat parhaan hyödyn irti tietotekniikasta. Enfon liikevaihto on yli 140 milj. euroa. Lisätietoa Enfosta osoitteissa www.enfo.se ja www.enfo.fi

Helsingin Energia on yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä, joka myy sähköenergiaa yli 300 000 asiakkaalle Suomessa ja kattaa kaukolämmöllä yli 90 prosenttia pääkaupungin lämmitystarpeesta. Helsingin Energia tuottaa ja myy kaukojäähdytystä, joka laajenee voimakkaasti Helsingin alueella. Helsingin Energian liikevaihto oli vuonna 2008 yhteensä 694 milj. euroa ja henkilöstöä sillä on yli 1200. www.helen.fi

Julkaistu 05.11.2009

Strategia Hallinto Talous Viestintä Kumppanit Siirry Enfon Sähköiseen kauppapaikkaan. Yhteystiedot Palaute sivukartta Enfo Facebookissa