364

URATARINOITA kesäkuuta 29, 2017

Digitalisaatio helpottamassa loppukäyttäjän elämää

Josefine Envall jätti muutama vuosi sitten taakseen 15 vuoden uran elokuva- ja videoalalla, koska hän halusi olla mukana luomassa Enfo Interactiven uutta innovatiivista toimintaa alusta lähtien.

Nyt hänellä on mahdollisuus työskennellä eri aloja edustavien asiakkaiden kanssa, finanssiteknologiasta matkailualalle. Samalla hän voi hyödyntää aiempaa kokemustaan elokuva-alan digitalisaatiosta.
 
Josefine on aina pitänyt uuden tekniikan parissa työskentelystä ja kokeilee mielellään erilaisia digitaalisia ratkaisuja heti, kun ne tulevat saataville. Joillekin digitalisaatio voi olla pelottava epävarmuustekijä, mutta Josefinen mielestä se on mielenkiintoinen työkenttä. 
 
”On todella innostavaa ja hauskaa olla mukana luomassa läheisiä asiakassuhteita, uudistamassa asiakkaan nykyisiä järjestelmiä, tuottamassa uusia käyttäjäkokemuksia, helpottamassa loppukäyttäjän elämää ja parantamassa sen laatua tavalla, jonka tuloksena syntyy entistä parempia ja tehokkaampia tapoja toimia", Josefine kertoo.
 
Kuten hyvin tiedetään, aina ei ole hyvä ottaa uusia ratkaisuja käyttöön ensimmäisenä, vaan joskus kannattaa odottaa kysynnän kasvua ja markkinoiden kypsymistä. Näiden kahden asian pitää olla keskenään tasapainossa. Josefine oli osallisena, kun elokuvayhtiö Universal julkaisi vuonna 2006 maailman toisen digitaalisen elokuvapalvelun, jonka avulla oli mahdollista ladata elokuva laillisesti. Silloin asiakkaat eivät vielä täysin luottaneet elokuvien digitaaliseen omistukseen. ”Meidän oli lähetettävä lisäksi DVD-levy postissa”, Josefine kertoo. 
 
Enfolla Josefine saa paljon vastuuta ja kasvumahdollisuuksia. Hänelle on annettu paljon vapauksia vaikuttaa toimintaan ja kehittää projekteja edelleen. Tukholmassa Interactive-tiimissä hän vastaa sekä kehittäjien että projektipäälliköiden rekrytoinnista. Sen lisäksi hänen vastuullaan on uudelleen käynnistetty hanke, joka tarjoaa suunnitteluun ja uuteen tekniikkaan keskittyviä digitaalisen konsepti- ja palvelukehityksen palveluita. 
 
IoT ja Digital Dimension LABSin lanseeraus
Viime vuoden aikana huomion keskipisteenä on ollut usein esineiden Internet, IoT. Se on yleiskäsite, joka tarkoittaa koneiden, ajoneuvojen, kodinkoneiden, vaatteiden ja muiden tavaroiden sekä elollisten olentojen (myös ihmisten) varustamista pienillä kiinteillä antureilla ja tietokoneilla. 
 
Josefine on esimerkiksi ollut mukana kehittämässä White Label -tyyppistä IoT-palvelua, joka on saanut nimekseen ”Smart Products”. Se on pilvipohjainen sovellus, jonka avulla voi tarjota asiakkaille nopean ja yksinkertaisen tavan tutustua esineiden internetiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tietyssä kehitysprojektissa. Toisaalta sen avulla voi myös esitellä IoT:n käytännön mahdollisuuksia hyödyntäen asiakkaan omia tietoja. 
 
Josefine on myös ollut mukana visuaalisten prototyyppien esittelyssä kahdelle teollisuusyritykselle. Munters (puhallinvalmistaja) ja Eco-log (metsäkonevalmistaja) toimivat aivan eri aloilla, mutta niillä oli hyvin samankaltaiset tarpeet parantaa tietojen saatavuutta pilvipalvelun kautta.
 
Toukokuun 2017 lopussa Josefine johti Digital Dimension LABSin (DDL) lanseerausta. Se on innovatiivinen ympäristö, jossa Enfo pääsee yhdessä asiakkaiden kanssa luomaan digitaalisia tuotteita tulevaisuuden tarpeisiin. Laboratorio sijaitsee Tukholman Vasagatanilla, ja syksyllä avataan vastaavat laboratoriot myös Göteborgiin ja Espooseen. Laboratorio on herättänyt suurta mielenkiintoa sekä uusilta että nykyisiltä asiakkailta, ja elokuulle on jo varattu kaksi workshop-tilaisuutta. Yksi DDL:ssä kehitetyistä ratkaisuista on AMF Fastigheter -kiinteistöyhtiölle luotu pilvipalvelu. Tietyt kiinteistöt on varustettu aurinkopaneeleilla, ja palvelu näyttää rakennuksen aulassa reaaliaikaisesti, kuinka suuri osa kiinteistön energiankulutuksesta tuotetaan katolla olevilla aurinkopaneeleilla. Tarkoitus on kiinnittää huomiota energiankultukseen ja antaa vihjeitä energian säästämiseksi.
 
Ei Josefine toisaalta ole täysin hylännyt elokuva-alaakaan. Laboratorion lanseerauksen yhteydessä Interactive-tiimi mietti, että jotakin puuttui. Mikä olisikaan parempi tapa esitellä laboratoriota kuin elokuva! Tuumasta toimeen. Josefine teki elokuvan, joka kuvaa työskentelyä laboratoriossa ja Enfon tapaa luoda lisäarvoa asiakkailleen 
 
Vastapainoksi kaikelle tälle uudelle tekniikalle ja digitalisaaatiolle Josefine on ryhtynyt hieman vanhemman tyyppiseen laboratoriohankkeeseen. ”Perheelläni on todella jännittävä kunnostusprojekti: ostimme vanhan kivitalon Etelä-Ranskasta. Talo on rakennettu vuonna 1792, ja siinä on jäljellä paljon alkuperäisiä osia. Lattia on vino ja narisee. Aikamoinen vastakohta modernille asumiselle ja elämiselle täällä Ruotsissa. Rakennus saa jäädä meidän pakopaikaksemme kaikista nykyajan yhteyksistä ja ”älykkyydestä” – täällä keskitytään seurusteluun ystävien ja perheen kanssa, mikä antaa minulle valtavasti positiivista energiaa”, Josefine sanoo lopuksi.
 
Jos olet kiinnostunut Digital Dimension LABSista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, ota yhteyttä Josefineen. Hän kertoo siitä mielellään lisää.
 
Nimi: Josefine Envall 
Tehtävä: Strategic Director Enfo Interactive, Digital Dimension Labs
Asuu: Täbyn Viggbyholmissa
Perhe: Mies ja kolme lasta, kaksospojat 10 vuotta ja kolmevuotias poika
Harrastukset: Perhe ja kesäasunto Ranskassa, golfin peluaaminen ja juokseminen