364
Ota yhteyttä

KAHVIA VAI TEETÄ? Piipahda luonamme.

CAREER maaliskuuta 11, 2018

PILVIARKKITEHTI, DIGITAL TRANSFORMATION -LIIKETOIMINTAAN

Enfo on pohjoismainen noin 900 asiantuntijan IT-palvelutalo, joka luo dataa hyödyntäviä, innovatiivisia IT-ratkaisuja asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen, uudistamiseen ja parantamiseen. Käynnistimme tämän vuoden alussa vaikuttavan muutosmatkan ja seuraavan vaiheen kasvutarinan vahvasti yrityskulttuurin kautta johtavan uuden toimitusjohtajamme luotsaamana. Kuljemme kohti visiota, jossa IT viedään liiketoiminnan ytimeen ja syntyvät ratkaisut ovat enemmän kuin tuotteita ja palveluita. Teemme työpaikkaa, jossa merkityksellistä ovat yhteispeli ja yhdessä aikaan saaminen, empatia ja vastuunkantaminen, eteenpäin katsominen sekä ratkaisuja aikaan saava ammattitaito.

MISTÄ ON KYSE
 
Etsimme Digital Transformation -liiketoimintaan kokenutta Pilviarkkitehtiä Espoon toimistoomme. Tässä vaiheessa työuraasi haluat työyhteisöön ja rooliin, jossa ammattitaitoasi arvostetaan ja hyödynnetään, eikä sen edelleen kehittymistä jarruteta. Pidät myös tärkeänä työn ja yksityiselämän sujuvaa yhteispeliä ja haluat työskennellä kasvuorganisaatiossa, joka kykenee tarjoamaan resurssit onnistumiseen.
 
Tähän tehtävään tuleva henkilö suunnittelee ja toteuttaa julkisiin pilvipalveluihin (Azure, AWS) luotavia ratkaisuja yhdessä Asiakkaiden, sisäisten sidosryhmien sekä kolmansien osapuolien kanssa. Arkkitehtuuriosaaminen sekä kokonaisuuksien hahmottaminen korostuvat työssä, kun avustat Asiakkaitamme saavuttamaan parhaan mahdollisen pilvi-infrastruktuurin kustannustehokkaasti.
 
Työ edellyttää erinomaisia kommunikointi- (suullisesti ja kirjallisesti) sekä dokumentointitaitoja. Koska meillä ei ole erillistä projektitoimitusorganisaatiota, asiantuntijamme tekevät sekä jatkuvaa palvelutuotantoa että projektitoimituksia. Päivittäisenä työkielenä on Suomi ja konsernikielemme on Englanti.
 
MILTÄ ONNISTUMINEN NÄYTTÄÄ 
 
Onnistuneita ratkaisuja suunnitelleena ja toteuttaneena tiedät, että henkilökohtainen menestymisesi arkkitehtinä edellyttää kykyä aikatauluttaa, ennakoida, hallita muutoksia ja synnyttää luottamusta kaikissa ratkaisun toteutukseen osallistuvissa tahoissa. Mittaamme onnistumista sekä suoran palautteen että palautekyselyiden avulla. 
 
TYÖHAKEMUKSESTASI HALUAISIMME LUKEA
 
parista sellaisesta projektista/ratkaisutoteutuksesta tai muusta Asiakaskohtaamisesta, josta olet todella ylpeä. 
 
Valintapäätökseemme tulee vaikuttamaan kykysi viedä maaliin ylläkuvatun kaltaisia toteutuksia ammattitaitoisesti, yhteisöllisesti ja joustavasti asenteella, jossa korostuvat toisten kunnioittaminen, vastuunkantaminen, eteenpäin katsominen ja jatkuva kehittyminen.
 
HAKUOHJEET
 
Lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta 9.3.2018 mennessä.
 

Hae työpaikkaa

 
Tehtävään ja rekrytointiprosessiin liittyviin kysymyksiin sinulle vastaa mielellään rekrytoiva esimies, Jani Rusanen (Vice President, Transformation) numerossa +358 44 709 3111 tai sähköpostitse jani.rusanen@enfogroup.com.