Skip to main content

Kuva

Image

Person using Desktop
Blogi

Suunnittelujärjestelmä - vai sittenkin jotain enemmän?

Sisältökappaleet

Text

Olen ollut erilaisten suunnittelu- ja raportointijärjestelmien kanssa tekemisissä noin 18 vuotta. Olen aina edustanut koulukuntaa ”oikea järjestelmä oikeaan paikkaan”, koska mielestäni järjestelmä palvelee parhaiten juuri siinä asiassa, jota varten se on suunniteltu. No, onneksi myös vanha koira voi oppia uusia temppuja, sillä nykyiset ketterät platform-ratkaisut todella palvelevat muissakin asioissa kuin siinä ensimmäisessä, joka tulee mieleen!
 

Termi ”suunnittelujärjestelmä” jo sinänsä ohjaa suunnittelun pariin. Nykyaikainen suunnittelujärjestelmä on joustava, helppo kehittää ja ennen kaikkea suorituskykyinen: monimutkaisetkin laskennat sujahtavat läpi reaaliaikaisesti käyttäjän silmien edessä. Tämä ominaisuus tekee niistä näppäriä laskentatyökaluja niin simulointeihin, allokointeihin kuin myös vaikkapa erilaisten palkkioiden laskentaan.

Otetaan esimerkiksi allokoinnit. Jokaisessa business-yksiköihin jakautuvassa yrityksessä näitä todennäköisesti tehdään enkä usko, että mikään yksittäinen laskenta aiheuttaa yhtä paljon keskustelua aina johtoryhmiä myöten. Mitäpä jos järjestelmä tarjoaisi helpon tavan kokeilla erilaisten ajurien vaikutusta yksiköiden tulokseen? Loppuisiko keskustelu? En usko, että täysin loppuisi, mutta ainakin mutu-tunteet siitä, mikä ajuri aiheuttaa epäreiluuden kenellekin loppuisivat – tai ainakin siirtyisivät astetta enemmän faktaa sisältävälle tasolle.

Nykyaikainen suunnittelujärjestelmä on joustava, helppo kehittää ja ennen kaikkea suorituskykyinen.

Author

Satu Pitkänen

Author's title

Vice President, Planning

Text

Toinen esimerkki: myyjien palkkiot. Kuukauden lopussa alkaa vimmattu laskenta, jossa myyntirivejä summaillaan suuntaan ja toiseen. Ja sitten oli siinä keskellä vielä se yksi kampanja, josta oli luvattu extra palkkiot, mutta miten sekin nyt sitten saadaan tähän summattua… ja päiviä kuluu. Mitäpä jos luvut tuotaisiin transaktiotasolla järjestelmään, joka laskee niistä jatkuvasti palkkiota myyjälle päiväkohtaisesti? Ja se kampanjakin saataisiin sinne mukaan ilman, että kenenkään tarvitsee manuaalisesti summata ja vähentää rivejä. Rouva Myyntitykki varmasti arvostaa sitä, että hän näkee palkkioidensa kertymisen - vaikka joka ikinen päivä. Ehkä jopa hiukan kirittää suoritusta.

Tästä on helppo jatkaa simulointeihin ja ennusteeseen: mitä tapahtuisi, jos palkkioiden laskentaperusteita hieman muutettaisiin? Entä mitä, jos tavoitteita hieman muutetaan? Ja olemmekin jälleen alkuperäisessä teemassa eli suunnittelujärjestelmässä – mutta ehkäpä astetta fiksummassa sellaisessa, jossa päätöksenteon tueksi voidaan tarjota aidosti faktaan perustuvaa näkemystä.

Satu Pitkänen

Vice President, Planning

Satu Pitkäsellä on yli 15 vuoden kokemus planning-ratkaisujen käytöstä niin konsultti- kuin asiakaspuolelta. Yhteistyö Anaplanin kanssa alkoi neljä vuotta sitten, kun Sadusta tuli Suomen ensimmäinen Anaplanin pääkäyttäjä. Tällä hetkellä Satu johtaa Enfon Suomen planning-tiimiä ja keskittyy tuomaan asiakaille parhaat työkalut, osaamisen ja prosessit suunnitteluun.

Jaa