Skip to main content
Uutinen

Ari Virtanen ja Jani Vahvanen vahvistamaan Enfon hallitusta

Sisältökappaleet

Jani Vahvanen and Ari Virtanen are new board members of Enfo Oyj

Text

Enfo Oyj:n hallituksen uusiksi jäseniksi on valittu Ari Virtanen ja Jani Vahvanen.

Ari Virtanen on johdon neuvonantoyhtiö Granariumin perustaja. Virtasella on kokemusta ylimmän johdon suorahauista ja vahvat näytöt yritysjohdosta – hän toimi Enston toimitusjohtaja 2016-2019 ja sitä ennen johtotehtävissä Koneella, Elektrobitissa, Nokia Multimediassa ja Nokia Networksissa. Virtasella on myös laaja kokemus hallitustyöskentelystä.

“Enfo on kiinnostavassa vaiheessa, ja on hienoa tulla mukaan rakentamaan yhtiön seuraavaa vaihetta. Erityisesti tällä toimialalla kannattava kasvu rakentuu oikean yrityskulttuurin ja erinomaisen osaaminen varaan”, sanoo Virtanen.

Jani Vahvanen on Schneider Electric Finland Oy:n toimitusjohtaja ja hän vastaa myös Baltian maiden toiminnoista. Sitä ennen hän toimi Hewlett Packard Enterprise Oy:n toimitusjohtajana ja vastasi Suomen ja Baltian maiden toiminnoista.

“Olen innolla mukana ja näen paljon yhtymäkohtia päätyöni ja hallitustehtävän välillä. Maailma ympärillämme digitalisoituu kovaa vauhtia ja saamme päätöksenteon tueksi koko ajan entistä enemmän dataa erilaisista järjestelmistä ja laitteista. Enfon kannalta markkina onkin voimakkaassa kehitysvaiheessa ja koen Enfon hallitustyön paitsi ajankohtaiseksi, myös erittäin mielenkiintoiseksi,” sanoo Vahvanen.

Enfon yhtiökokouksessa, joka pidettiin 24.3.2021, yhtiön hallituksen jäseniksi valittiin uudestaan Kaisa Olkkonen ja Mikko Laine. Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Kaisa Olkkosen. Hallitus nimitti Anssi Lehikoisen hallituksen tarkkailijajäseneksi.

 

Kuva: Jani Vahvanen (vasemmalla), Ari Virtanen (oikealla).

Jaa