Skip to main content
Lehdistötiedote

Nina Annila Enfon johtoryhmään

Nina Annila on nimitetty data-alustayksikön johtoon sekä konsernin johtoryhmään. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 24. elokuuta.

Annila on taustaltaan matemaatikko, ja hänellä on monipuolinen kokemus sekä IT-sektorilta että Enfosta. Tähänastisen uransa aikana hän on työskennellyt IT ulkoistuspalvelujen ja järjestelmätoimitusten sekä myynnin ja asiakashallinnan parissa. Kaikissa tehtävissään Annila on keskittynyt asiakkaiden palvelujen pitkän aikavälin kehitykseen ja saavuttamaan konkreettisia tuloksia. Annila palasi yhtiöön vuonna 2010 työskenneltyään välillä muualla ja oli Enfon johtoryhmän jäsen vuodesta 2011 vuoteen 2013.

”Ninalla on todistetusti vahva monialustaosaaminen sekä kyky tukea Enfoa liiketoimintaa tukevien palvelujen tarjoamisessa. Hänen taustansa sekä asiakkaiden että myyjän puolelta on avainasemassa valjastaessamme laajaa osaamistamme muutosta aktiivisesti ajavan kumppaniverkoston käyttöön”, sanoo Enfon toimitusjohtaja Seppo Kuula.

Annila näkee Enfon alansa perinteisten ajatusmallien rikkojana, joka auttaa asiakkaitaan hallitsemaan, jalostamaan, analysoimaan ja käyttämään dataa. Hän uskoo useiden pitkäaikaisten asiakassuhteiden kertovan jaetusta luottamuksesta.

”Odotan Enfon ottavan entistä merkittävämmän roolin järjestelmä- ja prosessipuolella. Luotan vahvasti Enfon asiantuntijoiden asenteeseen ja ketteryyteen sekä kykyymme luoda arvoa yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa nopeasti muuttuvassa ympäristössä”, hän sanoo.

 

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Seppo Kuula, Enfo Oyj, 040 370 0032

Nina Annila, EVP, Data platforms (24.8.2018 lähtien), Enfo Oyj, +358405921063

Jaa