Skip to main content
Lehdistötiedote

Enfo toteutti Fidelixille yhden Suomen suurimmista Azure-migraatioista

Fidelixin kasvu on edellyttänyt sen IT-infrassa merkittäviä muutoksia, jotka toteutettiin yhteistyössä Enfon kanssa. Lopputuloksena syntyi Suomen suurimpiin lukeutuva Azure-migraatio, jossa julkiseen pilveen on tähän mennessä siirretty yli 100 Fidelixin palvelinta ja tietokantaa.

Siirtyminen konesalista julkiseen pilveen mahdollistaa skaalautumisen lisäksi Fidelixille paremmin uuden teknologian – kuten koneoppimisen – hyödyntämisen, mikä tukee Fidelixin kasvustrategiaa markkinoilla. Julkisessa pilvessä Fidelix pystyy myös esimerkiksi määrittelemään, mitä tietoturvapalveluita se tarvitsee. Tämä ei olisi samalla tavalla mahdollista omassa konesalissa.

Sopimus Enfon ja Fidelixin välillä allekirjoitettiin maaliskuussa ja migraation ensimmäinen vaihe valmistui kesällä. Toinen vaihe on parhaillaan käynnissä ja se valmistuu vuoden loppuun mennessä.

”Ylläpito pilvessä on ollut helppoa. Koronaepidemian myötä on käynyt myös ilmi, että julkisen pilven mahdollistama laitekannan paikkariippumaton hallinta on suuri etu – korona ei ole esimerkiksi vaikuttanut kehityksestä ja ylläpidosta vastaavien työntekijöidemme työhön, vaan etätyöskentely on sujunut ongelmitta. Oman konesalin kanssa tilanne olisi ollut aivan erilainen. Tavoitteenamme onkin siirtää pilveen kaikki, mikä soveltuu sinne siirrettäväksi, sanoo Fidelixin Head of Cloud Operations Mikko Alppivuori ja jatkaa: ”Yhteistyö Enfon kanssa on ollut sujuvaa ja olemme olleet todella tyytyväisiä tapaan, jolla Enfo on vienyt migraatiota eteenpäin.”

”Projektissa menestyminen edellytti tarkan lähtötilanneanalyysin ja perusteellisen suunnittelun ennen varsinaisen työn aloittamista. Julkinen pilvi tarjoaa merkittäviä hyötyjä kuten skaalautuvuutta ja kustannustehokkuutta, kun näitä osaa hyödyntää oikein, ja tässä olemme pyrkineet tukemaan Fidelixiä ja heidän liiketoimintatarpeitaan mahdollisimman kattavasti. Fidelixillä pilveen siirtymisen myötä konesalikustannukset ja huoli kapasiteetin riittävyydestä poistuivat. Projektissa on edetty suunnitelmallisesti, tarpeisiin on reagoitu agiilisti puolin ja toisin, ja yhteydenpito on ollut sujuvaa”, sanoo Enfon Solutions Architect Pontus von Schoultz.

 

Lisätietoja:

Pontus von Schoultz, Solutions Architect, Enfo Oyj, pontus.vonschoultz@enfogroup.com, puh. +358 50 593 7355

Mikko Alppivuori, Head of Cloud Operations, Fidelix Oy, mikko.alppivuori@fidelix.fi, puh. +358 40 500 3999

 

Enfo on pohjoismainen IT-palvelutalo, joka mahdollistaa asiakkaidensa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. Hallitsemme niin hybridialustat, informaatiohallinnan kuin sovellukset sekä niiden monitahoiset kokonaisuudet, ja tuomme yhteen relevanttia dataa älykkäämmän liiketoiminnan puolesta. Kehitämme ja ylläpidämme digitaalisia ratkaisuja, ja tuemme asiakkaitamme kokonaisuuksien hallinnassa aidosti välittäen. 900 alan asiantuntijaamme työskentelevät älykkäämmän maailman puolesta, jossa teknologia voimaannuttaa niin yksilöitä, yrityksiä kuin yhteiskuntaa. www.enfo.fi

Fidelix on perustettu vuonna 2002 ja se on alusta asti kehittänyt älykästä, luotettavaa ja laajasti yhteensopivaa rakennusautomaatiojärjestelmää. Tänä päivänä älykkään rakennusautomaation erikoisosaaminen tuottaa asiakkaille hyötyä muun muassa parempien sisäolosuhteiden, alhaisemman energiankulutuksen ja matalampien ylläpitokustannusten muodossa. www.fidelix.fi

Jaa