Skip to main content
Uutinen

Varmista etätyön onnistuminen

Sisältökappaleet

Image

IT-services Enfo

Text

Korona-viruksen jatkaessa leviämistään yhä useampi organisaatio on päätynyt järjestämään työskentelyn etätyönä. Kaikki organisaatiot eivät kuitenkaan ole varautuneet etätyön laajamittaiseen mahdollistamiseen, lisääntyneeseen käyttöön tai käyttäjälisenssien tarpeeseen. Enfo auttaa yrityksiä ja organisaatioita mahdollistamalla etätyön kullekin asiakkaalle parhaiten soveltuvin keinoin. 

“Viime viikkoina olemme saaneet enemmän kyselyitä erilaisiin etäratkaisuihin liittyen kuin yleensä. Samoin olemme huomanneet merkittävää kasvua etäyhteysratkaisuiden käytössä viimeisen viikon aikana ja olemme ennakoidusti lisänneet tarjoamamme VPN-palvelun kapasiteettia varmistaaksemme palvelun jatkuvuuden”, sanoo Jouni Nuutinen, joka vetää Enfolla Suomen Cloud-konsultoinnin liiketoimintaa.

Enfo on havainnut, että osalla sen asiakkaista on haasteita etätyöhön liittyvän teknologian kanssa. Jos etätyötä tekeviä onkin yhtäkkiä poikkeuksellisen suuri määrä, se kuormittaa etätyössä käytettäviä palveluita ja sovelluksia. Tämä taas johtaa siihen, että osa työntekijöistä ei välttämättä pääse kirjautumaan etäyhteydellä lainkaan työnantajansa järjestelmiin tai ne toimivat huomattavasti hitaammin kuin yleensä. Joissakin yrityksissä ei ylipäätään ole mahdollisuutta käyttää edes kaikkein liiketoimintakriittisimpiä sovelluksia etänä.

”Organisaatiot eivät välttämättä ole rakentaneet infrastruktuuriaan sillä tavalla, että se kestäisi merkittävää määrää etätyöntekijöitä. Suurimmalla osalla on käytössään ratkaisuja, jotka tukevat vain rajallista määrää käyttäjiä. Olemme huomanneet, että etenkin vanhempia järjestelmiä hyödyntävät organisaatiot ovat erityisen haavoittuvia tällä hetkellä.”

Haasteita aiheutuu Nuutisen mukaan etenkin kahdesta tekijästä. 

“Organisaatiot yleensä järjestävät etätyökapasiteetin tunnistetun ja melko staattisen kuormituksen perusteella hyödyntäen perinteisiä tekniikoita, kuten VPN:iä. Kapasiteettia voidaan toki skaalata ylöspäin, mutta tämän toteuttaminen nopeasti ja kontrolloidusti ei yleensä ole mahdollista. Lisäksi samalla joudutaan ehkä sitoutumaan pitkään investointiin, vaikka tarve olisi vain lyhytaikainen. Moderneja, pilven tuomia skaalautuvia ratkaisuja etätyöskentelyyn ei useinkaan olla testattu tai otettu käyttöön.

Miten organisaatiot sitten voivat ratkaista tilanteen niin, että etätyö mahdollistetaan tarvittaessa jopa kaikille työntekijöille?

Nuutinen antaa muutaman vinkin:

  • Tärkeintä on tunnistaa yrityksen nykyiset etäkäyttöratkaisut ja niiden rajoitukset tai tehdä suunnitelmat etäkäytön mahdollistamiseksi. Enfo on tuotteistanut workshop-mallin, jonka avulla voidaan käydä läpi nykyiset etäyhteyspalvelut sekä ottaa nopeasti käyttöön modernit ratkaisut. Palvelun avulla saat nopeasti tarkat tiedot nykyisten ratkaisujen ominaisuuksista ja rajoituksista sekä uusien ratkaisujen mahdollisuuksista.
  • Kun tarve etätyölle on akuutti, organisaatioiden tulisi priorisoida etäyhteyksiä ja VPN-yhteyksiä. Tämä tarkoittaa liikenteen ohjaamista liiketoiminnan kannalta kriittisille järjestelmille vähentämällä tai sulkemalla liikenne kokonaan sellaisista sovelluksilta, jotka eivät ole kriittisiä. Tämä ei kuitenkaan ole pitkäaikainen ratkaisu, koska se vaikuttaa digitaalisen työympäristön käyttäjäkokemukseen ja tuottavuuteen.
  • Azure-pohjaisten virtuaalityöpöytien käyttöönotto on mahdollista nopeallakin aikataululla. Vain muutamassa päivässä on mahdollista rakentaa skaalautuva, satoja käyttäjiä tukeva virtuaalityöpöytäratkaisu ilman etukäteisinvestointeja. Kun ihmiset palaavat takaisin työpaikoille, voidaan palvelu lopettaa tai skaalata pienemmäksi.
  • Nämä pilvipohjaiset ratkaisut etätyöskentelylle voidaan nähdä väliaikaisina ratkaisuina, joita voidaan tämänhetkisessä tilanteessa skaalata ylöspäin organisaation tarpeiden mukaisesti. Ne voivat myös olla elintärkeä osa organisaation jatkuvuuden hallinnan suunnitelmaa – tai ehkä jopa uusi toimintamalli, jossa työntekijöille tarjotaan turvallinen ja moderni, ajasta ja paikasta riippumaton työympäristö.

Miten pääsen liikkeelle?

Ota rohkeasti yhteyttä meihin, niin käydään yhdessä läpi nykyiset etäkäyttöratkaisunne. Löydämme varmasti juuri sinun organisaatiosi tarpeisiin sopivat, modernit etätyön mahdollistavat ratkaisut. Jo muutamassa päivässä voit työskennellä vaikkapa Azure-pohjaisella työpöydällä, joka on tietoturvallisesti liitetty osaksi yrityksesi liiketoimintajärjestelmiä.

Lisätietoja Enfolla antaa:

Juha Kukka, SVP Solution Sales
Enfo
040 571 9072
Juha.kukka@enfogroup.com

Jouni Nuutinen Director, Cloud services
Enfo
050 444 6884 
Jouni.nuutinen@enfogroup.com

 
Mahdollistamme datavetoisen muutoksen

Enfo on pohjoismainen IT-palvelutalo, joka mahdollistaa asiakkaidensa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. 900 alan asiantuntijaamme työskentelevät älykkäämmän maailman puolesta, jossa teknologia voimaannuttaa niin yksilöitä, yrityksiä kuin yhteiskuntaa.

Jaa