Skip to main content
Lehdistötiedote

Mikko Valorinta Enfon toimitusjohtajaksi

Enfo Oyj:n hallitus on nimittänyt Mikko Valorinnan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

Valorinta aloittaa Enfon toimitusjohtajana maaliskuun 2021 alussa. Hän siirtyy Enfoon konsultointiyhtiö Capgeministä, jossa hän on toiminut Capgemini Finland Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2013. Ennen siirtymistään toimitusjohtajaksi Valorinta toimi Capgeminissä yksikönjohtajana ja liikkeenjohdon konsulttina vuodesta 2002. Koulutukseltaan Valorinta on diplomi-insinööri (tuotantotalous) ja tekniikan tohtori.

 Olen erittäin innostunut aloittaessani uudessa tehtävässä Enfon toimitusjohtajana. Enfolla on asiakaslähtöinen kulttuuri, erinomainen asiakastyytyväisyys ja vahva pohjoismainen osaaminen liiketoimintakriittisten IT-palveluiden kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Enfon keskittyminen datavetoiseen liiketoimintamuutokseen sekä pilviympäristöihin luo hyvän pohjan liiketoiminnan kasvattamiselle”, sanoo Valorinta.

”Enfo on viimeisten vuosien aikana muuttanut liiketoimintaansa ja vahvistanut yrityskulttuuriaan. Yhtiö on tänään vahva pohjoismainen toimija monialustaympäristön datan ja sovellusten hallinnassa sekä modernin työskentelyn tukemisessa. Enfon suunta on selkeä ja jatkamme valitulla strategialla, askelmerkkejä hioen. Mikko Valorinta on kokenut johtaja, jolla on erittäin laaja toimialaosaaminen. Hän on vahva ihmisjohtaja ja tiimipelaaja. Mikolla on näin erinomaiset edellytykset luotsata Enfoa jatkossa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Kaisa Olkkonen.

Mikko Valorinta aloittaa Enfon toimitusjohtajana 1.3.2021. Enfo tiedotti marraskuussa, että yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Seppo Kuula on päättänyt siirtyä uusiin haasteisiin Enfon ulkopuolella. Hän kuitenkin jatkaa uudella roolilla Enfon pääomistaja Osuuskunta KPY:ssä, sillä KPY on kutsunut Kuulan konsernin hallituksen neuvonantajaksi (senior adviser).

 

Jaa