Skip to main content

Kuva

Enfo HumanTech
Blogi

Pilviratkaisujen kehitys kiihtyy – ICT-toimittajan pysyttävä tahdissa

Sisältökappaleet

business_man2

Text

Pilviteknologia kehittyy ennätysvauhtia ja uusia palveluita ja ratkaisuja tulee tarjolle yhä nopeammin. Teknologia kuitenkin happanee myös pilvessä ja sitä on poistettava käytöstä, päivitettävä ja uusittava. Tämä edellyttää ICT-kumppanilta jatkuvaa uudistumista.

Asiakkaat osaavat jo vaatia ICT-toimittajiltaan esimerkiksi tietoturvaosaamista osoittavia sertifikaatteja. Samaan tapaan on hyvä varmistaa toimittajan pilviosaamisen taso. Microsoftin Solutions Partners -nimikkeet eli designaatiot auttavat tämän osaamisen tunnistamisessa. 

Microsoft ei myönnä nimikkeitään kevein perustein, vaan arvioi tarkasti kumppaneidensa kyvykkyyttä, teknistä osaamista ja asiakasmenestystä. Kumppanin on näytettävä, kuinka se on hyödyntänyt ratkaisuja asiakasympäristössä, varmistanut henkilöstönsä osaamisen ja ottanut teknologiaa yhä laajemmin haltuun.

Enfon pilviosaaminen vahvaa ja laaja-alaista

Microsoftin myöntämät nimikkeet kertovat, että toimittaja pystyy käyttämään parhaita pilviratkaisuja tehokkaasti asiakasympäristössä. Enfo on saavuttanut kaikkiaan kuudesta nimikkeestä jo viisi:

  • Data & AI: Hallitsemme dataa eri järjestelmissä ja luomme analytiikka- ja tekoälyratkaisuja.
  • Digital & App Innovation: Modernisoimme ja rakennamme pilvinatiiveja sovelluksia.
  • Infrastructure: Siirrämme asiakkaidemme keskeistä infrastruktuuria Azuren pilveen. 
  • Modern Work: Lisäämme tuottavuutta ja tehostamme hybridityöskentelyä M 365:n avulla.
  • Security: Turvaamme asiakkaitamme kokonaisvaltaisilla tietoturva- ja identiteettiratkaisuilla.

Nimikkeet kertovat pitkäjänteisestä työstämme pilviosaamisen kehittämiseksi. Esimerkiksi Security-nimikkeen saavutimme Suomessa ensimmäisten joukossa: hallitsemme pilven parhaat tietoturvaratkaisut ja Enfon Security Operations Center (SOC) nojaa vahvasti Microsoftin Sentineliin.

Spesialisaatiot kertovat syvästä asiantuntemuksesta

ICT-toimittaja voi osoittaa syvää teknistä asiantuntemustaan myös hakemalla nimikkeitä täydentäviä spesialisaatioita. Niiden kriteerit ovat tiukat: spesialisaatiota voi hakea vasta saavutettuaan tietyn nimikkeen, minkä jälkeen toimittajan tekninen kyvykkyys varmistetaan yleensä auditoinnilla. 

Enfo on saavuttanut kolme Microsoftin spesialisaatiota: 

  • Cloud Security: Tuotamme kattavia tietoturvaratkaisuja Azure-, hybridi- ja monipilviympäristöihin.
  • Infra and Database Migration: Hallitsemme vaativat pilvimigraatiot eri ympäristöistä Azureen.
  • Analytics on Microsoft Azure: Autamme datan täydessä hyödyntämisessä pilvianalytiikan avulla.
Jouni Nuutinen stand potrait - 2023

Text

Osaamisen jatkuva kehittäminen hyödyttää asiakkaita

Tunnustusten saavuttaminen ja säilyttäminen edellyttää pilviosaamisen jatkuvaa kehittämistä. Tästä hyötyvät ennen kaikkea asiakkaamme. Microsoft tarjoaa sertifioiduille kumppaneilleen muun muassa ohjelmia, jotka eivät ole kaikkien saatavilla. Esimerkiksi pilvisiirtymää helpottava AMMP (Azure Migration and Modernization Program) on rajattu vain yrityksille, joilla on Infra and Database Migration Azure -spesialisaatio. Kun asiakkaat toimivat sellaisten kumppaneiden kanssa, joilla sekä designaatiot että spesialisaatiot ovat kunnossa, asiakkaalla on mahdollisuus saada suoraa tukea Microsoftilta erilaisiin pilvihankkeisiin.

Myös Microsoft huolehtii kumppaneidensa osaamisesta ja pitää sitä yllä: Enfon asiantuntijat käyvät säännöllisesti pilviteknologian kehitykseen ja uusiin ominaisuuksiin liittyviä kehityspalavereita Microsoftin kanssa. Enfon Cloud Support -palvelu varmistaa, että kaikki tämä osaaminen ja tieto uusista pilven palveluista välittyy asiakkaillemme ja auttaa heitä hyödyntämään uusinta pilviteknologiaa.

Kirjoittaja Jouni Nuutisella on yli 10 vuoden kokemus pilviteknologiaan perustuvista ratkaisuista asiakkaiden vaihtelevissa tarpeissa. Nuutinen vastaa Enfon pilvipalveluista.

Jaa